Kadonnut keskittymiskyky

Hardcover, 382 pages

suomi language

Published Jan. 11, 2023 by Bazar Kustannus.

ISBN:
9789523769328
3 stars (1 review)

Harhailevien ajatusten jäljillä

Johann Harin Kadonnut keskittymiskyky selvittää, miksi nykyihmisen on aina vain vaikeampaa keskittyä.

Ihmisten keskittymiskyky vähenee kaikkialla maailmassa. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijat keskittyvät yhteen tehtävään nykyään keskimäärin 65 sekuntia ja toimistotyöläiset kolme minuuttia. Mitä meille on tapahtunut ja miksi?

Selvittääkseen hajamielistymisen syitä tietokirjailija Johann Hari on tutustunut suureen määrään keskittymistä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia ja haastatellut asiantuntijoita eri puolilla maailmaa. Harin tutkimusmatkan aikana käy ilmi, ettei keskittymiskyvyn puute johdu nykyihmisten heikosta itsekurista, vaan monesta ympäristömme osatekijästä.

Johann Hari kertoo tietokirjassaan Kadonnut keskittymiskyky kahdestatoista keskeisimmästä tekijästä, jotka ovat vaikuttaneet keskittymiskykymme heikentymiseen. Hän esittää myös keinoja, joilla niin yksilöt kuin yhteiskunta voisivat saada keskittymiskykynsä takaisin.

1 edition

No mihin se nyt meni?

3 stars

Brittiläinen tietokirjailija Johann Hari on kirjoittanut todella kattavan teoksen yhdestä aikamme polttavista ongelmista, eli siitä, miksi emme enää pysty keskittymään mihinkään, ja mitä siitä sitten seuraa. Hari on käynyt läpi kunnioitettavan määrän tutkimusta eri aloilta, eikä pelkästään referoi niitä, vaan myös reflektoi niitä kriittisesti ja esittää tutkijoille lisäkysymyksiä. Tältä pohjalta hän esittää 12 eri syytä ongelmiimme elämäntapavalinnoista yhteiskunnan rakenteisiin. Kirjan argumentti on rakennettu taitavasti siten, että Hari tarkastelee ensin elämäntapakysymyksiä, ja siirtyy sitten yhteiskunnallisiin aspekteihin, kun huomaa aivan oikein, että pelkillä omilla henkilökohtaisilla valinnoilla ei näitä ongelmia ratkaista. Pääsyyllisiksi hän löytää Piilaakson teknologiajätit, jotka kyynisesti ja tietoisesti pyrkivät orjuuttamaan tuotteidensa käyttäjiä.

Kirja on hyvä ja tieteellisestä painavuudestaan huolimatta helppolukuinen yleiskatsaus aiheeseensa. Harin esittämät ratkaisut ongelmiin eivät sen sijaan täysin vakuuttaneet. Hän ei esimerkiksi ollenkaan noteeraa sitä mahdollisuutta, että käyttäjät ottaisivat käyttämänsä verkkoalustat itse haltuunsa ja näin katkaisisivat teknologiajättien asettamat kahleet. Hari luottaa tässä lähinnä lainsäädännöllisiin ratkaisukeinoihin. Nelipäiväinen työviikko on toki …

Subjects

  • psykologia
  • teknologia
  • politiikka
  • internet
  • kognitiotiede