User Profile

Välillä täytyy lukea klassikkoja. Kuten kaikki tietävät, Oscar Wilde on eittämättä yksi kirjallisuushistorian suuria sanan säilän mestareita. Tämäkin teos sisältää kuolemattomia onelinereita lähes joka sivulla. Jaana Kapari-Jatan suomennos välittää tässä hyvin Wilden kielen sujuvuuden.

Tarinana sen sijaan koin teoksen lähinnä luotaan työntävänä. Yläluokkaisten kusipäiden tunnontuskailut ja tekosyvälliset filosofoinnit lähinnä ärsyttivät. Tarina on olevinaan moraliteetti, mutta se ei oikein vakuuta, kun suoranaiset henkirikoksetkin näyttäytyvät lähinnä abstrakteina esteettis-moraalisina ongelmina. Luokkanäkökulma loistaa kokonaan poissaolollaan; alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien ihmisten kohtelua roskaväkenä ei juurikaan problematisoida. Hedonistisia filosofisia näkemyksiään sivukaupalla lateleva Lordi Henry on yksi vastenmielisimmistä hahmoista, joihin olen kaunokirjallisuudessa törmännyt, enkä ole aivan varma, oliko tämä Wilden tarkoituskin. Sinänsä uskon, että kirja kuvaa viktoriaanisen Englannin yläluokan arvomaailmaa jokseenkin realistisesti, mutta olisin tarvinnut kriittisempää suhtautumista siihen, että kirja olisi alkanut innostaa.

Emma Puikkonen on kirjoittanut romaanin ns. Isosta Aiheesta, eli yhteiskuntamme öljyriippuvuudesta. Aihetta käsitellään kolmen eri aikakaudella elävän naisen elämäntarinan kautta, jotka kaikki kietoutuvat eri tavoin öljyteollisuuden ympärille. Välillä ääneen pääsee myös itse musta kulta osioissa, jotka ovat selvästi saaneet vaikutteensa Tere Vadenin ja Antti Salmisen naftologisesta filosofiasta. Nämä osiot olivatkin mielestäni kirjan parasta antia ja olisin mielelläni lukenut tätä runollista maalailua enemmänkin "tavanomaisen" henkilökerronnan sijaan. Naisten tarinat jäävät lopulta hieman irrallisiksi ja varsinkin kirjan loppuratkaisu oli mielestäni epätyydyttävä.

Kirja alkaa hellyttävänä kuvauksena muistisairaan vanhuksen pienimuotoisesta arjesta, mutta takaumien kautta keriytyy pikkuhiljaa auki varsin synkeitäkin sävyjä sisältävä tarina perheväkivallasta. Tarina kerrotaan vanhuksen näkökulmasta, mikä perustelee tässä tapauksessa hyvin eri aikatasojen välillä pomppivan kerrontatavan. Muistin epäluotettavuus nousee esiin keskeisenä teemana. Kirja on ehkä luonteeltaan enemmän genrekirjallisuutta kuin mikään syvällinen psykologinen tutkielma, mutta onnistui kyllä monin paikoin koskettamaan.