Reviews and Comments

Antologialla on hauska lähtökohta, ja vaikka monien novellien koukussa ei ole juurikaan mitään yllättävää, niin ehkä juuri arvattavuutensa vuoksi niistä voikin vain heittäytyä nauttimaan. Kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että kotimaanmatkailussa kirjoittajia kauhistuttaa etenkin ikuisesti matkailukohteeseen vaeltamaan jääminen, mihin tietenkin kulahtaneet ja tunnelmaltaan pysähtyneet hotellit ja leirintäalueet kuin luonnostaan vihjaavatkin. Silmiinpistävän monessa novellissa myös yksi ensimmäisiä merkkejä epätavallisista tapahtumista on se, että kännykkä ei enää toimikaan — noh, siinä onkin nykyihmiselle kauhua kerrakseen! Kuvitus on ilahduttavaa.

Huumoria, spefiä ja pornoa, kaikkia melko stereotyyppisistä asetelmista mutta toisaalta hyvin toimivana kokonaisuutena. Lajityypissään varsin onnistunut.

Olipas vastenmielinen kirja. Keski-ikäinen miestoimihenkilö hullaantuu samassa firmassa työskentelevään naiseen ja on ihan hilkulla hylätä vaimonsa ja lapsensa ja lähteä uuden naisen matkaan, kunnes uutisissa kerrotaan että uusi nainen on päätynyt sarjamurhaajan uhriksi. Miespäähenkilömme havahtuu siitä, että huhhuh olinpas tehdä elämäni virheen, ja ne kaikki murhatut ja raiskatut naiset on tarinassa murhattu ja raiskattu vain, jotta miespäähenkilömme saisi moraalisen opetuksensa. Lisäksi kirjassa on vastenmielinen asenne kissoja ja kissan saalistamia pieniä villieläimiä kohtaan.

Innostuin kirjasta aikoinaan, koska tarjolla oli ysäri- ja irkkinostalgiaa. Ja kyllähän sitä olikin, mutta ratkaisevasti muutaman vuoden minua vanhempien henkilöiden näkökulmasta, joten minulle tämä oli enemmän kaksarinostalgiaa. Eikä toisaalta ihan sitäkään, koska minulle irkki oli irkki eikä se sotkeutunut irl-opiskelijaelämään (mihin opiskelijaelämään lol). Mutta joo, jos lukija on syntynyt joskus seitkytluvun jälkipuoliskolla ja on astetta enemmän tavis eikä tällainen autistinörtti, niin Tenhosta voi löytyä samaistumispintaa. Kirjan tarinahan on siis tosiaan sellainen, että nelikymppisen perheellisen toimittajan avioliitto ajautuu kriisiin ja hän päätyy muistelemaan vanhoja irkki- ja opiskelukavereita ja haaveilemaan uudesta opiskelijaelämästä. Siis hemmetti, näistä lähtökohdista olisin kuvitellut kirjan tuntuvan paljon enemmän samaistuttavalta, mutta en tiedä, ehkä tämä sitten on sen verran kevyellä otteella etenevä tarina, ettei se oikein onnistu koskettamaan lukijaa niin kuin pitäisi, vaan kosketus jää enemmän sellaiseksi kädenlämpöiseksi hipaisuksi.

Irstasta, roisia ja muutoinkin vauhdikasta menoa antiikin Roomassa. Juu, varmasti kulttuurihistoriallisesti tärkeä teos, mutta minua vähän pitkästytti.

Keskenmenon ja sen päälle eron kokenut keskiluokkainen helsinkiläisnainen ajelehtii puoliksi todellisuudesta irrallaan absurdista ja töykeästä kohtaamisesta toiseen. Jotenkin vähän tämmöistä unenomaista tunnelmaa tavoittelin joissakin lukiolaisena naputtelemissani fragmenteissa 90-luvulla. Tämä oli kuitenkin jotenkin nihkeää ja vaivaannuttavaa luettavaa.

Runoja, jotka eivät puhutelleet minua.

Tämä tulee kyllä nyt ihan liian lähelle. Torment Nexus kuvattiin varoitukseksi, ei tavoitteeksi.

Kulmikkaasti etenevä tarina ihmisen ja korpin yhteisen lapsen kasvamisesta omaksi itsekseen. Paikoin koskettava, paikoin epäonnistuneen oloinen.

Nyt on tiukkaa. Lovecraftilaista tarinaa, mutta toisin kuin Lovecraftin tarinat tää on oikeasti HYVÄ!

Nuortenkirja, jossa teinipoika heräilee öisin painajaisiin ja joutuu käymään läpi omaa suhdettaan äitinsä syöpähoitoihin. Eikä elämä muutenkaan ole helppoa, kun isä on muuttanut toiseen maahan, mummo on sietämätön ja koulussakin hakataan. Aika väkevä ja silottelematon, eli tykkäsin.

Kokoelmassa on viisi tarinaa, joissa kaikissa päähenkilö joutuu ylivoimaisten saalistajien uhriksi ja tulee syödyksi. Melkein kaikissa tarinoissa on myös jotain sukupuolenvaihtojuttuja. Kumpikin näistä peruselementeistä on kerta toisensa jälkeen toteutettu jotenkin tosi tympeästi.

Englantilaisessa kalastajakylässä joku dude suree kuollutta lastaan ja läksimään lähtenyttä vaimoaan, ja sitten paikalle saapuu mystinen vanha gubbe, joka rupeaa korjaamaan kuolleen lapsen leluja. Lyhyt tarina, jossa ei oikein päästä syvälle mihinkään, ja sanoma tuntuu olevan, että älä yritä päästä surustasi yli..? En tiä, ei nyt ihan sytyttänyt.

Kännön omintakeinen, Mehiläistiestä alkanut ja Sömnön ja Runoilijan kautta kulkenut tuotanto tuntuu Ihmishämärässä saavuttavan jonkinlaisen kulminaatiopisteen. Valitettavasti kirja, jonka varmaan pitäisi tuntua huippukohdalta, tuntuu lähinnä ylipitkältä aiempien ideoiden toistolta, ja etenkin jumalten seikkailut ovat lähinnä tylsiä (mikä myös antaa aiheen pohtia, miksi jumaltarustot ovat aina niin tylsiä, vaikka jumalten pitäisi olla ihmisiin verrattuna ylivertaisia — luulisi ylivertaisuuden yltävän myös kiinnostavuuteen) ja kirjailijan mieskatse tuijottaa paikoin vähän liiankin ahnaasti. Noh, ainakin tämän kirjan maailmanloppuun johtaneet tapahtumat antavat hiukan toivoa siitä, että ehkä seuraavassa romaanissaan Kännö vaihteeksi käsittelisi jotain uutta.

Ihan kiinnostava asetelma: myöhäiskeskiaikaiset käymättömät korpimaat Savon ja Karjalan rajalla, ja suomalaisen muinaisuskon haltijat, loitsun sun muut ovat totta. Ilokseenhan tätä luki. Mutta ihan suosikikseni tämä ei noussut. Kirjassa ei ole oikein vahvaa pääjuonta, vaan päähenkilöinä vuorottelevat kolme saman perheen nuorukaista vain suksivat sidequestista toiseen. Tällainen nopeasti ratkeavasta ongelmasta toiseen hyppiminen on vähän puuduttavaa luettavaa. Ja paitsi että päähenkilöt ovat nuoria, myös koko kirjan ote on aika nuortenkirjamainen, missä ei sinänsä ole mitään vikaa mutta se ei ole sitä mistä minä tykkään. Muutenkin tuntuu, että kirjaa on kirjoitettu vähän kansanperinteen tarkistuslista kädessä. Mutta noin muuten tämä kyllä herättää muinaiset järviseudut mukavasti eloon.