Reviews and Comments

Keskenmenon ja sen päälle eron kokenut keskiluokkainen helsinkiläisnainen ajelehtii puoliksi todellisuudesta irrallaan absurdista ja töykeästä kohtaamisesta toiseen. Jotenkin vähän tämmöistä unenomaista tunnelmaa tavoittelin joissakin lukiolaisena naputtelemissani fragmenteissa 90-luvulla. Tämä oli kuitenkin jotenkin nihkeää ja vaivaannuttavaa luettavaa.

Runoja, jotka eivät puhutelleet minua.

Tämä tulee kyllä nyt ihan liian lähelle. Torment Nexus kuvattiin varoitukseksi, ei tavoitteeksi.

Kulmikkaasti etenevä tarina ihmisen ja korpin yhteisen lapsen kasvamisesta omaksi itsekseen. Paikoin koskettava, paikoin epäonnistuneen oloinen.

Nyt on tiukkaa. Lovecraftilaista tarinaa, mutta toisin kuin Lovecraftin tarinat tää on oikeasti HYVÄ!

Nuortenkirja, jossa teinipoika heräilee öisin painajaisiin ja joutuu käymään läpi omaa suhdettaan äitinsä syöpähoitoihin. Eikä elämä muutenkaan ole helppoa, kun isä on muuttanut toiseen maahan, mummo on sietämätön ja koulussakin hakataan. Aika väkevä ja silottelematon, eli tykkäsin.

Kokoelmassa on viisi tarinaa, joissa kaikissa päähenkilö joutuu ylivoimaisten saalistajien uhriksi ja tulee syödyksi. Melkein kaikissa tarinoissa on myös jotain sukupuolenvaihtojuttuja. Kumpikin näistä peruselementeistä on kerta toisensa jälkeen toteutettu jotenkin tosi tympeästi.

Englantilaisessa kalastajakylässä joku dude suree kuollutta lastaan ja läksimään lähtenyttä vaimoaan, ja sitten paikalle saapuu mystinen vanha gubbe, joka rupeaa korjaamaan kuolleen lapsen leluja. Lyhyt tarina, jossa ei oikein päästä syvälle mihinkään, ja sanoma tuntuu olevan, että älä yritä päästä surustasi yli..? En tiä, ei nyt ihan sytyttänyt.

Kännön omintakeinen, Mehiläistiestä alkanut ja Sömnön ja Runoilijan kautta kulkenut tuotanto tuntuu Ihmishämärässä saavuttavan jonkinlaisen kulminaatiopisteen. Valitettavasti kirja, jonka varmaan pitäisi tuntua huippukohdalta, tuntuu lähinnä ylipitkältä aiempien ideoiden toistolta, ja etenkin jumalten seikkailut ovat lähinnä tylsiä (mikä myös antaa aiheen pohtia, miksi jumaltarustot ovat aina niin tylsiä, vaikka jumalten pitäisi olla ihmisiin verrattuna ylivertaisia — luulisi ylivertaisuuden yltävän myös kiinnostavuuteen) ja kirjailijan mieskatse tuijottaa paikoin vähän liiankin ahnaasti. Noh, ainakin tämän kirjan maailmanloppuun johtaneet tapahtumat antavat hiukan toivoa siitä, että ehkä seuraavassa romaanissaan Kännö vaihteeksi käsittelisi jotain uutta.

Ihan kiinnostava asetelma: myöhäiskeskiaikaiset käymättömät korpimaat Savon ja Karjalan rajalla, ja suomalaisen muinaisuskon haltijat, loitsun sun muut ovat totta. Ilokseenhan tätä luki. Mutta ihan suosikikseni tämä ei noussut. Kirjassa ei ole oikein vahvaa pääjuonta, vaan päähenkilöinä vuorottelevat kolme saman perheen nuorukaista vain suksivat sidequestista toiseen. Tällainen nopeasti ratkeavasta ongelmasta toiseen hyppiminen on vähän puuduttavaa luettavaa. Ja paitsi että päähenkilöt ovat nuoria, myös koko kirjan ote on aika nuortenkirjamainen, missä ei sinänsä ole mitään vikaa mutta se ei ole sitä mistä minä tykkään. Muutenkin tuntuu, että kirjaa on kirjoitettu vähän kansanperinteen tarkistuslista kädessä. Mutta noin muuten tämä kyllä herättää muinaiset järviseudut mukavasti eloon.

Selkeästi enemmän tietokirja kuin kaunokirja. Mukana olevat tarinat on suomennettu enemmän dokumentaarisen tarkkuuden kuin kaunokirjallisen vetävyyden näkökulmasta, ja kutakin tarinaa edeltää joskus pitkäkin selittävä johdanto. Niinpä tätä ei oikein voi lukea kauhun tunteita tavoitellakseen.

Mäjäytetään Kummisetä ja Sons of Anarchy yhteen, siirretään tapahtumat Utsjoelle eikä jätetä yhtäkään kummankaan genren kliseetä käyttämättä. Ei sillä, vetävästi kirjoitettu, muttei tosiaan mitään korkeakulttuuria. Erikoiskiitos kuitenkin siitä, miten miesten välinen veljellinen fyysinen läheisyys näytetään myönteisessä valossa (paitsi tietenkin jos sillä nahan narinalla yritettiin jotenkin pahat mielessä viitata Tom of Finlandiin).

Tämä oli hyvin inspiroiva. Kirjassa käytettiin jonkin verran kirjoittajan teoreettiseen viitekehykseen pohjaavia semanttisia kaavoja, mutta ne eivät varasta päähuomiota ja kirja on suositeltavaa luettavaa myös muille kuin teoreettisille semantikoille.

Psykoanalyysissa käyvä Marjaana kelailee seitsemän vuoden ajan äitisuhdettaan ja miessuhteitaan sekä varsin paljon myös suhdettaan analyytikkoon. Jotenkin en jaksanut innostua tällaisesta vatvomisesta.

Heikkisen railakkaassa romaanissa saamenmaalaiset lähtevät sisällissotimaan Helsingin herroja vastaan ja saavat puolelleen ensin koko Pohjois-Suomen ja sotaretken edetessä loputkin suomalaisista. Tosielämässähän tällaista juntti-Suomen sisällissotaa on käyty jo pitkään politiikan saralla ja hallitus Helsingissä on saatu miehitettyä, mutta eivät sitä valitettavasti saamelaiset johda vaan hekin ovat häviäjien puolella. Mutta joo, kyllähän tämän räväkän voimafantasiakirjan parissa viihtyi.