Reviews and Comments

Selkeästi enemmän tietokirja kuin kaunokirja. Mukana olevat tarinat on suomennettu enemmän dokumentaarisen tarkkuuden kuin kaunokirjallisen vetävyyden näkökulmasta, ja kutakin tarinaa edeltää joskus pitkäkin selittävä johdanto. Niinpä tätä ei oikein voi lukea kauhun tunteita tavoitellakseen.

Mäjäytetään Kummisetä ja Sons of Anarchy yhteen, siirretään tapahtumat Utsjoelle eikä jätetä yhtäkään kummankaan genren kliseetä käyttämättä. Ei sillä, vetävästi kirjoitettu, muttei tosiaan mitään korkeakulttuuria. Erikoiskiitos kuitenkin siitä, miten miesten välinen veljellinen fyysinen läheisyys näytetään myönteisessä valossa (paitsi tietenkin jos sillä nahan narinalla yritettiin jotenkin pahat mielessä viitata Tom of Finlandiin).

Tämä oli hyvin inspiroiva. Kirjassa käytettiin jonkin verran kirjoittajan teoreettiseen viitekehykseen pohjaavia semanttisia kaavoja, mutta ne eivät varasta päähuomiota ja kirja on suositeltavaa luettavaa myös muille kuin teoreettisille semantikoille.

Psykoanalyysissa käyvä Marjaana kelailee seitsemän vuoden ajan äitisuhdettaan ja miessuhteitaan sekä varsin paljon myös suhdettaan analyytikkoon. Jotenkin en jaksanut innostua tällaisesta vatvomisesta.

Heikkisen railakkaassa romaanissa saamenmaalaiset lähtevät sisällissotimaan Helsingin herroja vastaan ja saavat puolelleen ensin koko Pohjois-Suomen ja sotaretken edetessä loputkin suomalaisista. Tosielämässähän tällaista juntti-Suomen sisällissotaa on käyty jo pitkään politiikan saralla ja hallitus Helsingissä on saatu miehitettyä, mutta eivät sitä valitettavasti saamelaiset johda vaan hekin ovat häviäjien puolella. Mutta joo, kyllähän tämän räväkän voimafantasiakirjan parissa viihtyi.

Tätä voisi ehkä luonnehtia unenomaisesti eteneväksi. Kontekstina lienee kutakuinkin Portugalin neilikkavallankumous ja sitä seurannut siirtomaista vetäytyminen, ja päähenkilöinä (sikäli kuin heistä saa otetta) on Angolasta Lissaboniin muuttaneita portugalilaisia. Unenomaista on se, että koko vuosisatainen siirtomaahistoria on limittynyt samaan hetkeen, ja Lissabonin räkäisillä kujilla ja roskaisilla rannoilla seikkailee ties mitä tutkimusmatkailijaa ja aristokraattia, ja kertoja vaihtuu jopa kesken kappaleen hänestä minäksi ja takaisin. Noh, naistyyppejä kirjassa on oikeastaan vain yksi eli huora. Noin kokonaisuudessaan sanoisin, että kirjasta ei oikein saa irti, jos Portugalin historia ja sen merkkihenkilöt eivät ole tuttuja — kuten ne minulle eivät oikein ole. Tietty kirja on sitä suurempi trippi mitä vähemmän tietää, mistä on kyse, kait.

Hyvin kirjoitettu, selkeä ja käytännöllinen opas kouluttajalle. Näkökulma on lyhyessä työelämäkoulutuksessa, mutta kyllä tätä minun nähdäkseni pystyy soveltamaan muuhunkin aikuiskoulutukseen.

Ykkösosan tavoin vauhdikas seikkailu yliluonnollisten voimien mylläämässä Turussa. Käänteet ovat teräviä ja nörttihuumori akateemista, ja päähenkilöt onnistuvat pelastautumaan mahdottomalta tuntuvista tilanteista kerta toisensa jälkeen ihan kirjaimellisesti ihmeen kaupalla. Nautinnon kruunasi se, että tässä kirjassa palaset eivät edes tyytyneet loksahtamaan kliseisesti kohdalleen.

Perheensä surmaajien mielenmaisemaa luotaava pienoisromaani, joka seuraa yhden onnettoman perheen viimeistä päivää. Jotenkin ohueksi henkilöt ja heidän yhteinen menneisyytensä jäävät. Tai ehkä tässä luodataankin perhesurmien ympärillä pyörivää keskustelua ja sitä, miten pinnalliseksi se yleensä jää.

Murakamin kirjat ovat luotettavia lukukokemuksia: tarina on aina käytännössä sama ja tunnelma aina mukavasti nyrjähtänyt. Tällä kertaa salariman-elämää vieroksuvan kolmikymppisen miehen vaimo katoaa yhtäkkiä, ja katoamisen selvittäminen ei tietenkään ole mitenkään suoraviivainen tai looginen prosessi. Tapaus tuntuu myös jollain tavalla kietoutuvan Japanin sotaoperaatioihin Kiinan mantereella, ja sitä kautta teos laajeneekin japanilaisen machokulttuurin kommentaariksi.

Periaatteessa hyvä ja nokkela seikkailukirja, joka pelaa loputtomilla anakronismeilla ja intertekstuaalisilla viittauksilla ja käsittelee niin kolonialismia, globalisaatiota kuin muovisaasteongelmaakin. Mutta kirja on valitettavan ranskalainen, ja tarkoitan tällä sitä, että kirja on valitettavan rasistinen, misogyyninen ja tavassaan käsitellä kväärejä lähinnä iljettävä. Siksi en suoranaisesti halua suositella tätä kenellekään.

Teksti toimii erinomaisen hyvin kuten Koskisella aina. Kirja toisensa jälkeen ilahdun siitä, miten hän onnistuu pitämään lukijaa fiksuna ilman mitään turhia kikkailuja.

Tarina taas polveilee siihen malliin, etten tiedä, voiko tässä varsinaisesti mistään yhtenäisestä tarinasta puhua. Ensimmäinen kolmannes on keittokirjan käsikirjoitusta — ja minkälaisen keittokirjan: esitellään eri ihmistyyppejä lihakarjana ja annetaan saalistusvinkkejä ja reseptejä. Sen jälkeen päähenkilö ratkaisee peräjälkeen kolme erilaista ja toisistaan irrallista ihmissuhdeprobleemaa kunkin hiukan makaaberilla tavalla. Koko kirja on kauttaaltaan marinoitu mustalla huumorilla, joka ei kuitenkaan peitä tarinan ominaismakuja alleen.

Ajassa kiinni oleva romaani vuosikymmenen takaisesta Turkista, jossa sosiaalisen median voimaannuttama nuoriso pyristeli kohti vapautta. Ja kun sanon ajassa kiinni oleva, niin tarkoitan, että tuntuu nyt hiukan vanhentuneelta. Sen sijaan parinkymmenen vuoden päästä kirja voi jälleen tuntua raikkaan terävältä. Joka tapauksessa, kuten nimessä sanotaan, seitsentoistavuotias tyttö (ja hänen perheensä ja ystävänsä) kohtaa kerralla ihan liian monta vastoinkäymistä ja huomaa äkkiä paenneensa puun latvaan. Siellä hän sitten lähes koko kirjan ajan on ja kertoilee lukijoille niitä tapahtumia, jotka johtivat puuhun päätymiseen.

En minä nyt ihan tätä odottanut... Kansi vihjaa, että kirjassa kuvattaisiin jotain alkuperäistä elämänmenoa. Sen sijaan kirja onkin joku telenovela, jossa öljy-yhtiön omistajaperhe juonittelee toisiaan vastaan, jossa käänteet ovat teräviä ja jossa kaikki on jotenkin todella kliseistä, eikä edes ironisella tavalla.

Novellikokoelma, jonka novelleille on yhteistä se, että ne vaikuttavat keskeneräisiltä, sellaisilta kuin kirjailija olisi päättänyt että nytpäs kirjoitan hyvän tarinan mutta ei olisi päässyt alkua pidemmälle. Mutta koska kirja on julkaistu, se lienee vain tarkoituksellista. Novellien lisäksi kokoelmassa on 14 (neljätoista) -sivuinen romaani. Okei, yhdistää tarinoita keskeneräisyyden lisäksi muukin, nimittäin se, että niissä on tosi viurahtanut tunnelma. Se antaa jossain määrin anteeksi keskeneräisyyden tunnun.