Dorian Grayn muotokuva

Välillä täytyy lukea klassikkoja. Kuten kaikki tietävät, Oscar Wilde on eittämättä yksi kirjallisuushistorian suuria sanan säilän mestareita. Tämäkin teos sisältää kuolemattomia onelinereita lähes joka sivulla. Jaana Kapari-Jatan suomennos välittää tässä hyvin Wilden kielen sujuvuuden.

Tarinana sen sijaan koin teoksen lähinnä luotaan työntävänä. Yläluokkaisten kusipäiden tunnontuskailut ja tekosyvälliset filosofoinnit lähinnä ärsyttivät. Tarina on olevinaan moraliteetti, mutta se ei oikein vakuuta, kun suoranaiset henkirikoksetkin näyttäytyvät lähinnä abstrakteina esteettis-moraalisina ongelmina. Luokkanäkökulma loistaa kokonaan poissaolollaan; alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien ihmisten kohtelua roskaväkenä ei juurikaan problematisoida. Hedonistisia filosofisia näkemyksiään sivukaupalla lateleva Lordi Henry on yksi vastenmielisimmistä hahmoista, joihin olen kaunokirjallisuudessa törmännyt, enkä ole aivan varma, oliko tämä Wilden tarkoituskin. Sinänsä uskon, että kirja kuvaa viktoriaanisen Englannin yläluokan arvomaailmaa jokseenkin realistisesti, mutta olisin tarvinnut kriittisempää suhtautumista siihen, että kirja olisi alkanut innostaa.

The Picture of Dorian Gray contains several amounts of humour and paradoxes. I quite liked reading it.

Originally I was listening to a LibreVox version, but since there are a lot of dialogues, it was difficult for me to keep tabs on who’s speaking if without good dramatisation, and I got confused all the time as to who’s said what, so I joined the audible membership.

Russell’s dramatisation is ingeniously done and is I think by far the best one. Each character a distinct tone, accent and rhythm.