Reviews and Comments

Novellikokoelma, jonka novelleille on yhteistä se, että ne vaikuttavat keskeneräisiltä, sellaisilta kuin kirjailija olisi päättänyt että nytpäs kirjoitan hyvän tarinan mutta ei olisi päässyt alkua pidemmälle. Mutta koska kirja on julkaistu, se lienee vain tarkoituksellista. Novellien lisäksi kokoelmassa on 14 (neljätoista) -sivuinen romaani. Okei, yhdistää tarinoita keskeneräisyyden lisäksi muukin, nimittäin se, että niissä on tosi viurahtanut tunnelma. Se antaa jossain määrin anteeksi keskeneräisyyden tunnun.

Kertomus hyvin pienimuotoista, pikkutarkkaa ja kaavamaisesti toistuvaa elämää viettävästä Sirkasta ja siitä, kuinka hän löytää sisäisen rauhan pienimuotoisessa, pikkutarkassa ja kaavamaisesti toistuvassa elämässään. Ehkäpä voimauttavaa luettavaa kaikille oman elämänsä sirkoille. Minua alkupuoli pääasiassa ärsytti ja ahdisti, mutta kirja parani loppua kohti ja muuttui ihan okeiksi.

Aijjjjettä, nyt oli kunnon tykitystä! Konstailemattoman nopealiikkeinen veijaridekkari Turusta, joka on suunnilleen koko henkimaailman keskus. Eikä pelkkää nyrkinheiluttelua, vaan taustalle oli myös punottu vähän monimutkaisempi juonikin. Sitä paitsi tuttuihin tosielämän paikkoihin — ja etenkin Turun seudulle — sijoittuvat spefikirjat ovat heikko kohtani.

Hyvällä tavalla hämmentävä kirja. Britanniaan lapsensa ja uuden miehen kanssa muuttanut nainen keskustelee aikuistuvan tyttärensä kanssa ja muistelee siinä samalla elämää toisen maailmansodan jälkeisessä Nagasakissa. Paitsi että muistikuvissa ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan. Lopulta kirjassa tuntuu tärkeämmäksi muodostuvan se, mitä jätetään sanomatta, kuin se, mitä sanotaan. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät elämään lukijan mieleen.

Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan henkeen ja tunnelmaan hyvin sopivia historiallisia ja spefahtavia novelleja, jotka saavat lukijan jälleen näkemään Barcelonan tarpeettoman romanttisesti. Mutta toki, kuten itse romaanisarjassa, myös näissä tarinoissa miehet toimivat ja naiset ovat vain neitsyen, huoran tai äidin sivuosassa.

Komedia venäläisen ylimystön seurapiirinokittelusta ja naimakauppajuonista. Ihan jees, vaikka aihe on kaukana varsinaisista mielenkiinnoistani, mutta Dostojevskin kirjoitus on aina hyvää.

Vähän pettymys kyllä. Aikoinaan pidin Concept M:stä, joten odotin jatko-osaltakin suhteellisen paljon. Mutta... On siis kulunut runsaat 20 vuotta Concept M:n tapahtumista, mystinen tauti, jonka näkyvin oire on värittömyys, vaivaa jo lähes puolta Länsi-Euroopan väestöstä — ja silti esitetään, että edes sairauden syytä ei vielä tunneta. Kamoon nyt, kyllä sen mittakaavan tauti olisi jo siinä ajassa tutkittu perinpohjaisesti. Koko sairaus tuntuu muutenkin olevan nyt sivuosassa, ja pääosassa on vähäeleinen ja kuiva agenttitarina kevyttotalitaristisessa ympäristössä. Ja kun sanon kuiva, niin tarkoitan ennen kaikkea sitä, miten suuri osa tapahtumista kerrotaan kronikkamaisesti. Ja loppuratkaisu sitten, noh, tuntuu että tapahtumat on kehitetty vasta noin puoliväliin kun sitten tulee kymmenen sivun ”toiminta”kohtaus ja se on siinä.

Kolmetoistavuotiaan keskiluokkaisen koulupojan kipuilua vuoden 1982 Britannian maaseudulla, jossa koulu on läpeensä sadistinen paikka, vanhempien avio-onni rakoilee ja Thatcher pullistelee voimainsa tunnossa. Paljon kuvailua poikien välisistä tappeluista ja paikan hakemisesta nokkimisjärjestyksessä, ja kieli on sen mukaisesti paikoin roisia (ja hyvin suomennettua!). Britannian ajankohtaiset ulko- ja sisäpoliittiset teemat vaikuttavat paikoin päälleliimatuilta ja infodumpahtavilta pikakelauksilta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvää ajan- ja paikankuvaa.

En oikein tiennyt mitä odotin, kun aloin lukea. Eniten luulin edessä olevan jonkun eräkirjan, mutta ehkei sittenkään kun muistin ketkä kaikki tätä on kehuneet. Ja jumalauta täähän olikin huumorispefiä!

Kanto on jälleen osannut kirjoittaa romaanin, jossa on sekä pistävää huumoria että herkistymään saavia ihmiskohtaloita. Kirjan ehdoton tähti on tietenkin Pelliina, joka on autistiseksi henkilöksi varsin kelvosti kirjoitettu — tai no, aivan ensimmäinen kohtaaminen Pelliinan kanssa sai pelkäämään, että metsään menee, mutta ote parani selvästi jo heti toisessa kohtaamisessa.

Kellarin yksinäisyyteen erakoitunut ja katkeroitunut kertoja tilittää siitä, miten ihminen toimii vaikka omaa etuaan vastaan, jos vain saa päättää oman tahtonsa mukaisesti. Yllättävän osuvasti sopii nykypäivänkin ilmastodenialistien, rokotevastaisten sun muiden järjenvastaisesti toimivien ihmisten kuvaamiseen. Ei kuitenkaan missään suhteessa kevyttä tai viihteellistä luettavaa, vaan lukijana tuntuu kuin olisi vedetty kölin alta.

Aika jämäkkä kokoelma kauhunovelleja noin sadan vuoden takaa, vaikka sinänsä tässä ei hirveästi paineltu minun kauhunappuloitani. Lopussa on myös jokunen hiukan humoristisen puolelle menevä tarina, etenkin absurdi Sherlock Holmes -ficci ja suorastaan bataranamilaisiin sfääreihin yltävä Ande Irtotukka. Kokoelman suurin puute on tekninen, sillä tekstit lienee koottu skannaamalla vanhaa painosta eikä skannausta ole sitten oikoluettu ollenkaan, joten kirja on täynnä aivan älyttömiä kirjoitusvirheitä, jotka yleisyydessään saavat paikoin epäilemään ihan oikein kirjoitettujen sanojenkin oikeellisuutta.

Autofiktiivinen kasvutarina, jossa pienestä asti miehisistä sukupuolirooliodotuksista piittaamaton keskiluokkaisen perheen poika selviytyy läpi koulumaailmasta ja yliopisto-opiskelut aloitettuaan vihdoin myöntää itselleenkin sen, mikä on ollut jo kaikille muille selvää, eli että hän tykkää pojista. Kirja loppuu siihen, kuinka hän tulee perheelleen kaapista ja saa osakseen kaikkien perheenjäsenten hyväksynnän. Ihan jees kirja, konstailemattoman suoraviivaista ja avointa tilitystä, johon moni seksuaalisuutensa ja sukupuolisuutensa kanssa kipuileva nuori voi varmasti samaistua. Kirjailija on muuten Hollannissa ilmeisesti jonkin sortin TV-julkkis.

Eläinsatuja, joissa kovin monessa on hirveän epäoikeudenmukainen lopetus. En tiedä, onko nämä kirjoitettu lapsille, mutta en minä ainakaan haluaisi omille lapsilleni tällaista lukea.

Erinäisin tavoin hieman erilainen Murakamin romaani. Ensinnäkin tämä on lyhyt, sopii hyvin luettavaksi yhdellä istumalla esimerkiksi yhden yön kuluessa, mikä onkin sopivaa, sillä kirjan tapahtumatkin sijoittuvat yhteen yöhön Tokiossa. Toisekseen päähenkilö ei ole itseään etsivä varhaiskeski-ikäinen jannu, joka löytää menneisyydestään jotain mystistä, vaan kaksi eri syistä kaupungilla yötä valvovaa nuorta kohtaa toisensa sattumalta ja toinen tuppautuu toisen seuraan. Kolmanneksi kertojaratkaisu on erikoinen, joskin tämä sinne tänne zuumaileva me-kertoja on kirjan ontuvimpia elementtejä. Mutta hiukan vinksahtanut ja mystinen tunnelma on silti kohdallaan, kuten Murakamin romaanilta sopii odottaakin.